On ihanaa että pikkuhiljaa oon alkanut voimaan paremmin ainakin fyysisesti. DNRS-harjoitteita olen jaksanut tehdä joka päivä melkeen 3kk ajan, eli puolessa välissä olen. Pikku hiljaa alan myös kohtaamaan niitä pelkoja ja traumoja, joita on syntynyt sairastellessa. Tänään juuri psykpolilla, juteltiin siitä. Suuri vaikeus on esimerkiksi koulunkäynti. Sen lisäksi että vieläkin joka aamu olo on kamala ja aina en vain kykene menemään kouluun, koulumatka tuottaa suuren ahdistuksen vaikka se onkin mukava. Siitä on joskus tullut niin inhottava ja kivulias asia, jonka aivot muistaa sellaisena, joten vaikka oma mieli sanoo toista niin silti kouluun lähdöstä ja matkasta tulee suuri ongelma. Tullut pientä stressiä, kun oon tässä huomannu, että opiskelu ei suju niin, miten kuvittelisin. Se vaan ei onnistu. Kokoajan yritän silti parhaani ja yritän keksiä eri keinoja, jotka auttaisivat minua siinä.

Kommentit

Suositut tekstit