Uskomatonta, että on jo joulukuu!
Tänään mun koulussa oli Hyl Soi! konsertti, missä lauloin ja säestin itseäni pianolla. Oli sairaan ihanaa taas laulaa! Heräilin 10-aikaan, tein tunnin harjotteita, laittauduin oikeestaan siinä samalla ja 12-aikaan mua tultiin hakemaan. 12.30 alko matikankoe. Oon saanu matikkaan tukiopetusta nyt pari kertaa, kun koe täyty tehä, ja en ollu pystynyt käymään, vaan ihan parilla tunnilla. Prosenttilaskut vaan tuntuu niin vaikeelta, kun siinä pitää muodostaa niitä erilaisia lausekkeita, jotka näyttää melkeen samalta. Tuntu, että se kuitenkin meni ihan hyvin. Kokeen jälkeen pidin tee-tauon tähän köhään, mikä nyt on ollu pakkasten tullessa. Vastustuskyky varmaan ihan huono, kun kotona vaan niin paljon. puoli 3 sain tukiopetusta Ruotsiin. Koe-alue on 2 kappaletta ja kieliopit nyt muistissa. Aluksi oli puhetta, että tekisin kokeen ja täydentäisin kirjan kanssa, mutta tänään vähän puhuin, jos kuitenkin tekisin sen kirjan kanssa ja nyt alko tuntumaan, että mitä jos kuitenkin, kun kieliopit niin hyvin hallussa... Seuraavalla viikolla käydään vielä läpi sanastoa ja onneksi perjantaina alkavassa 3-jaksossa on ruotsia perjantaisin kymmeneltä ja kahdelta, niin ainakin kahden tunneille ehtii.
https://youtu.be/wV2gr2NeOOU
Eilen vaihteeksi olikin iltapäivällä aika kummallinen olo. 13.30 oli sitä matikan tukiopetusta ja sen jälkeen olin sopinut musiikin opettajan kanssa, että tulisin saliin harjottelemaan. Mun olisi myös pitänyt olla 12 jälkeen, mutta viesti ei Wilmassa ollut tullut perille. Jotenkin ahistuin kamalasti. Olin ihan uuvuksissa jo valmiiksi, niin jotenkin tunsin vaan epäonnistuneeksi. Siinä samassa iski se kuuluisa paniikkikohtaus. Niitä ei oo ollu paljookaa viime aikoina, kun sillon joskus viime keväänä oli joka viikko. Se vaan on niin outoa, kun se iskee en saa henkeä ja alkaa tärisyttää ja itkettämään, vaikka en näe sille mitään syytä miksi se tulee. Tiedostan kyllä mistä johtuu, mutta en miksi. Siinä hetkessä olisi pitänyt se harjotus tehdä, mutta ei vain enään ollut aikaa. Lauloin sen kerran ilman mikkiä, koska ne oli saatava lataukseen. Pääsin sen jälkeen lähtee kotiin, kun olin moikannu hyvää kaveria, joka oli viime vuonna myös Hyllissä. Sen ajaksi olo helpotti, mutta taas kävellessä se olo meni sellaseks ahdistuneeksi. Aloin hymyilemään silti. Yritin miettiä ihania asioita, ja kuinka ihanaa on kävellä se pieni matka ihanassa ilmassa. Ennustin tilanteen, että meen huonossa olossa tyhjään kotiin. En ikinä ole harrastanut "tunnesyömistä", eikä tämä nytkään varmaan sitä ollut, mutta mietin, että jos meen vain bussiin se ahistus voi tulla sieläkin pahana ja luultavasti vielä treeneissäkin illalla. Halusin saada paremman mielen ja olon. Mikä siihen paremmin auttaisikaan, kun hyvä ruoka ja pepsi max. :D Otin kebab-annoksen. Syömisen jälkeen olo oli pikkasen parempi. Kuitenkin aikaakin oli mennyt ja sain ajatukset muualle. Kotona tuli seuraava vastoikäyminen, kun maananantaina Zalandolta tulleet uudet kengät oli liian pienet ja oli niin myöhä että päätettiin ottaa tiistaille. No tietenkin ne koot oli menny ja hinta noussut paljon. Tuntu että meneekö tässä mikään putkeen. Positiivinen yllätys tuli treeneissä, kun olo koheni paljon ja olin niin ilonen kotimatkalla. Olin oheisissa pystynyt tekemään ihan melkeen kaiken, jäällä en nyt ehkä antanut itsestäni parasta, mutta opin paljon ja kaikki harjoitukset oli hyviä ja kivoja. Jään jälkeen juoksin! Mitä?! joo tietenkin se tuntui raskaalta ja vaikealta ja sattu ja kaikkea, mutta juoksin pienen lenkin, olin vaan niin ilonen. Hymyilin, hymyilin, hymyilin.... Kaiken lisäksi olin sunnuntainakin ollut jäällä Lauantain pelistä huolimatta! Jee!
Eilen vaihteeksi olikin iltapäivällä aika kummallinen olo. 13.30 oli sitä matikan tukiopetusta ja sen jälkeen olin sopinut musiikin opettajan kanssa, että tulisin saliin harjottelemaan. Mun olisi myös pitänyt olla 12 jälkeen, mutta viesti ei Wilmassa ollut tullut perille. Jotenkin ahistuin kamalasti. Olin ihan uuvuksissa jo valmiiksi, niin jotenkin tunsin vaan epäonnistuneeksi. Siinä samassa iski se kuuluisa paniikkikohtaus. Niitä ei oo ollu paljookaa viime aikoina, kun sillon joskus viime keväänä oli joka viikko. Se vaan on niin outoa, kun se iskee en saa henkeä ja alkaa tärisyttää ja itkettämään, vaikka en näe sille mitään syytä miksi se tulee. Tiedostan kyllä mistä johtuu, mutta en miksi. Siinä hetkessä olisi pitänyt se harjotus tehdä, mutta ei vain enään ollut aikaa. Lauloin sen kerran ilman mikkiä, koska ne oli saatava lataukseen. Pääsin sen jälkeen lähtee kotiin, kun olin moikannu hyvää kaveria, joka oli viime vuonna myös Hyllissä. Sen ajaksi olo helpotti, mutta taas kävellessä se olo meni sellaseks ahdistuneeksi. Aloin hymyilemään silti. Yritin miettiä ihania asioita, ja kuinka ihanaa on kävellä se pieni matka ihanassa ilmassa. Ennustin tilanteen, että meen huonossa olossa tyhjään kotiin. En ikinä ole harrastanut "tunnesyömistä", eikä tämä nytkään varmaan sitä ollut, mutta mietin, että jos meen vain bussiin se ahistus voi tulla sieläkin pahana ja luultavasti vielä treeneissäkin illalla. Halusin saada paremman mielen ja olon. Mikä siihen paremmin auttaisikaan, kun hyvä ruoka ja pepsi max. :D Otin kebab-annoksen. Syömisen jälkeen olo oli pikkasen parempi. Kuitenkin aikaakin oli mennyt ja sain ajatukset muualle. Kotona tuli seuraava vastoikäyminen, kun maananantaina Zalandolta tulleet uudet kengät oli liian pienet ja oli niin myöhä että päätettiin ottaa tiistaille. No tietenkin ne koot oli menny ja hinta noussut paljon. Tuntu että meneekö tässä mikään putkeen. Positiivinen yllätys tuli treeneissä, kun olo koheni paljon ja olin niin ilonen kotimatkalla. Olin oheisissa pystynyt tekemään ihan melkeen kaiken, jäällä en nyt ehkä antanut itsestäni parasta, mutta opin paljon ja kaikki harjoitukset oli hyviä ja kivoja. Jään jälkeen juoksin! Mitä?! joo tietenkin se tuntui raskaalta ja vaikealta ja sattu ja kaikkea, mutta juoksin pienen lenkin, olin vaan niin ilonen. Hymyilin, hymyilin, hymyilin.... Kaiken lisäksi olin sunnuntainakin ollut jäällä Lauantain pelistä huolimatta! Jee!
Kommentit
Lähetä kommentti