Joulutervehdys

Toivottavasti teillä on kaikki hyvin ❤️

Tuntuu että vastahan muutama kuukausi sitten kirjoitin päivityksen, jonka julkaisin 01.01.2018. Nyt onkin jo mennyt melkein puolet joulukuusta... Vuosi on mennyt ihan älyttömän nopeasti! Joulunaika on taas niin ihanaa! Joulukuun alussa tekee mieli aina alkaa polttaa kynttilöitä, juoda teetä ja sisustaa kotia. 

Viime päivityksestä on aikaa lähes puoli vuotta. Tekemistä on ollut paljon kesän jälkeen ja aika ei ole riittänyt kaikkeen, mitä olisin halunnut tehdä. Pidän silti niin hienona asiana sitä, että pystyn olemaan kiireinen! Välillä on tietysti täytynyt ottaa aikalisä ja lepäillä, että jaksaa kaiken sen mitä teen. 




Oon muutaman kerran aloittanut kirjoittamaan tänne jotakin, mutta kaikki nämä tekstit ovat jääneet keskeneräiseksi. Sen takia edellisen ja tämän kirjoituksen välissä on aikaa. Yksi syy on se, että multa on paljon kyselty terveydentilasta ja tiedän, että jotkut ovat saaneet väärän käsityksen siitä näitä blogitekstejä lukiessa. Olen yrittänyt kirjoittaa mahdollisimman selkeästi ja selitellen, jotta ymmärrettäisiin missä mennään, mutta julkaise-painiketta en ole vielä päässyt painamaan kuitenkaan tälläisten tekstien osalta. "Miksi puhut ruokavaliosta fibromyalgiaan liittyen, vaikka sinähän sanot olevasi terve?" Tuo kysymys sai minut oikeasti pohtimaan. Asiat vaan ei ole niin yksinkertaisia. Tässä on ollut paljon huonoa tuuria ja erityisesti hinkuyskä on verottanut paljon. Joskus itseänikin hämmentää, että mikä on mitäkin. Näiden flunssakierteiden ja hinkuyskän takia en koe olevani aina kovin hyvänä esimerkkinä. Mutta nyt kesän jälkeen en ole ollut kipeä päivääkään! 







Sen sijaan loukkaantumisilta en ole täysin välttynyt urheillessa. Reilu kuukausi sitten reisi venähti ja muutama viikko sitten sain kiekon suoraan poskeen kaukalossa. Musta ja turvonnut naama ei kuitenkaan ole menoa haitannut! Päinvastoin. Sehän vaan lisää katu-uskottavuutta. Eikös? Olen myös päässyt itse pelaamaan valmentamisen ohella jääkiekkoa ja on se vaan niin siistiä! Edelleen meinaa vähän keuhkot reistailla peleissä, mutta hiljalleen alkaa nuo hinkuyskän tuomat ongelmat lähteä. 
Ehkäpä tämä kuvakin kertoo jotain terveydentilastani. Oon tosi ylpeä itsestäni, että näiden vuosien jälkeen vielä pystyn tuohon siltaan, vaikka eihän se ihan täydellinen olekaan!











Tämän vuoden puolella olen saanut huimasti yhteyden ottoja DNRS-ohjelmaan liittyen! Vaikka on surullista lukea muiden vaikeista ajoista, tulen entistäkin iloisemmiksi kun samassa viestissä hehkutetaan omaa edistystä ja onnistumisia! Yritän parhaani mukaan ehtiä vastaamaan kaikkiin sähköposteihin. Olen tullut niin iloiseksi kaikista tsempeistä ja kehuista joita olen myös itse näiden viestien yhteydessä.











Mukavaa loppuvuotta!
❤️: Silja

Kommentit

Suositut tekstit